Laitan nyt vain ihan lyhyesti ne tärkeimmät uutiset viime torstain eläinlääkärireissusta HauMau:n. Erikoiseläinlääkäri Putro tutki Paulin läpikotaisin.  3 röngenkuvaa => tulos se, että keuhkot olivat terveet. Ultrattiin kaikki sisäelimet => tulos, niissäkään ei näkynyt mitään poikkeavaa. Verikokeet => tulos, kaikki veriarvot oli OK. Mutta mutta, ei syytä hyppiä ilosta

Tämä patti joka siis oli Paulin jalassa on vakava juttu. Se on ärhäkkä syöpä ja uusiutuu 100% varmuudella siihen samaan jalkaan ja leviää viimeistään siitä sitten. Ja koska koko kasvainta ei edes nyt leikkauksella saatu pois, niin siellä jalassa se sitten muhii...... Ainoa keino saada Pauli nyt terveeksi olisi KOKO etujalan amputaatio. Tätä vaihtoehtoa en ainakaan nyt pysty edes harkitsemaan, koska en voi kuvitella Paulin kaltaista "työkoiraa" kolmijalkaisena. Olkoon sitten minun itsekyyttä tai tyhmyyttä tai ihan mitä vaan, mutta ei se vaan tunnu oikelta. Ja niinpä Pauli edelleenkin menee sata lasissa kaikilla neljällä tassulla Tosiasia kuitenkin on, että jos jalkaa (=syöpää) ei poisteta niin Pauli tulee tähän syöpään menehtymään. Putron elinaika ennuste oli raaka; 3-6 kuukauteen  Ja tämän loppuajan Pauli saa mennä ja touhuta niin pitkään kuin jaksaa ja sitten on minun vuoroni tehdä Paulille SE viimeinen palvelus, että se saa turvallisesti lopulta nukkua minun syliini. Se tulee olemaan AIVAN hirveä paikka ja tuottaa varmasti ihan fyysistä kipua, mutta eiköhän siitäkin selvitä. Jokainenhan meistä koiraa ottaessaan ymmärtää sen, että ne eivät ole ja elä täällä ikuisesti, silti luopuminen on TUSKAA !!

Kuten yllä olevasta huomaatte olen jo ikävästä sekaisin, mutta koittakaa ymmärtää. Tästä keväästä tulee todella rankka, sillä saattohoito (ruuaksi maksalaatikkoa, spesiaali lenkkejä ja leikityksiä ym.) on jo aloitettu. Paulin loppupäivistä tehdään niin hyvät kuin vain mitenkään on mahdollista. Tunteet vaan menee nyt vuoristorataa ja torstaista asti on itketty (kasvojen iho jo aivan kipeänä). Jo nyt on Paulia niin ikävä, että ahdistaa. Öisin herään kuuntelemaan  sen hengitystä ja ajatukset pyörivät tässä yhtälössä. Tiedetään tiedetään, koiriahan nää vaan on ja kyllähän sen ymmärtääkin, mutta kun ei vaan halua luopua. Tämä oli nyt taas hyvä muistutus siitä, että ei auta paljoa suunnitella sillä ei me paljoa voida näille elämän kiemuroille. Vaikka kuinka yrittää, niin lopulta on kuitenkin nöyrryttävä.

Kuitenkin, on se niin hieno juttu, että olen saanut yhdessä Paulin kanssa touhuta ja harrastaa. Tämä vuosien työ näkyy siinä, että se ymmärtää mua jo pienistäkin eleistä. Hienot muistot Paulista jää ja niitä voi sitten, kun ei sydämeen enää koske, muistella !!!

Mallalle terkkuja....

Ja kaikille.....